Täällä aletaan pikkuhiljaa olla selvillä vesillä lasten kipuilujen kanssa. Molemmat tosin yskivät edelleen. Maitoallergikon kanssa ollaan päivittäin jossain suossa. Tuntuu, ettei sellaista seesteistä kautta voi koskaan tullakaan. Aina on jotain. Kun yskä ei enää valvottanut, söin parina päivänä laktoosittomia ja gluteenittomia näkkäreitä, joissa oli maitojauhetta. Ne pilasivat pari yötä. Sitten ehti välissä olla kaksi parempaa yötä ja eilen söin sitten hernekeittoa. Hohhoijaa..

Viime yönä heräsi sitten miete jos toinenkin. Lähinnä imetykseen ja näihin allergioihin liittyen. Istuin vauvan sängyn vieressä ja katsoin miten hän veti itseään kaarelle itkien lohduttomasti. Silittelin ja yritin lohduttaa. Olin juuri syöttänyt hänet, enkä halunnut ottaa rinnalle. Jotenkin siitä rinnalle nukuttamisesta on tullut jopa vastenmielistä. Se on ihan ok, kun hän syö nälkäänsä ja nukahtaa siihen, mutta se rinnalla olo pelkästään nukahtamistarkoituksessa on jotenkin.. väärin. Omaan sänkyynkään en haluaisi häntä ottaa millään. Oma nukkumiseni on niin onnetonta, kun vauva roikkuu tississä kiinni. En totu siihen koskaan. Joudun makaamaan täsmälleen samassa asennossa, jolloin joka paikkaan alkaa särkeä ennemmin tai myöhemmin. Minä tykkään kieriä ja pyöriä pitkin yötä vaihdellen asentoja jatkuvasti. Ja se, että tissiä revitään, nyitään, lutkutetaan ja hinkataan.. nuku nyt sitten siinä. Ja se potkiminen! Tuo lapsi potkii nukkuessaan koko ajan! Välillä potkut osuvat jalkoihini, välillä vatsaani, välillä sinne minne ei potkuja niin haluaisi..

Kävin n. 10 kertaa vauvan rauhoittelemassa tutin ja silittelyn avulla ennen kuin otin hänet rinnalle. Siihenhän hän rauhoittui ja nukahti. Nostin hänet sänkyynsä ja menin omaani. Sain nukahdettua ja sitten se itku alkoikin jo taas. Yritin tuttia, yritin silitellä, yritin kaikkea.. kyyneleet alkoivat virrata. Vihasin koko tilannetta. Miksi en saa syödä normaalisti? Miksi kaikki syömiseni pitää mennä jonkin seulan läpi ja vaikka olisin kuinka tarkka, niin tässä väsymyksessä virheiden todennäköisyys vaan on aika suuri. Haluan maitoa, haluan juustoa, haluan hampurilaisen! Ja ennen kaikkea.. haluan NUKKUA! Haluan olla jotain muuta kuin jokin äiti-kone, joka ei omista omia rintojaankaan. Tai omia syömisiään.

Mutta minkäs teet. En voi kävellä kauppaan ja ostaa korviketta.

Maitoaltistus tehdään ensi viikon tiistaina. Sitten ainakin valvotaan taas. Mutta ehkä sen kautta saamme reseptin johonkin korvikkeeseen, joka mahdollisesti sopii tuolle herkkävatsaiselle pienelle pallerolle.

Tämä imetys lähestyy loppuaan.

Onneksi on mies, joka on tukena <3