Tämä vauvanpissatusidea oli oikeasti mieletön menestys! Valitettavasti paino sanalla "oli".. Mutta ennen kuin menemme negatiivisuuksiin, keskitytään positiiviseen. Vauvamme oppi mielettömän nopeasti, että mikä pissattamisessa oli ideana. Huomaa imperferkti jälleen. Pissa tuli hienosti pesualtaaseen ja uskokaa tai älkää, vauva jopa KAKKASI PÖNTTÖÖN kaksi kertaa! Olin aivan ällikällä lyöty, kun kakka ilmaantui pönttöön. No ei vauva sinne pöntölle tietenkään itsestään lentänyt, mutta olin silti yllättynyt, että osasin lukea merkkejä ja pääsin vastaamaan vauvan hätään ajoissa. Mielessäni pyöri jo hyvin vaaleanpunaisia ajatuksia vaipattomasta vauvasta ennen kuin ensimmäinen syntymäpäivä tulee vastaan.

Mutta jos sitten sitä negatiivista.. Vauva muuttui itkuiseksi. Eikä mitenkään pienessä määrin vaan siis meidän ihana "perusvauva" kiltti söpöliini muuttui hirviöksi. Vauva oli jatkuvasti tyytymätön. Eilen koko homma sitten kärjistyi siihen, kun huomasin pillahtavani itkuun itsekin. Vauva ei halunnut rinnalle, hän ei halunnut olla lattialla eikä sylissäkään ollut enää maailman paras olo. Kiinteiden syöminenkin muuttui vaikeaksi. Epäilimme hampaita, epäilimme juuri aloitettua puuroa, epäilimme kaikkea. Sitten lopetin pissattamisen. Sitten hirviö muuttui taas omaksi ihanaksi itsekseen. Tiedä sitten mikä mahtaa olla syynä.. ottiko vauva pissaamisesta liikaa stressiä vai mitä ihmettä tapahtui, mutta se pissattaminen oli nyt sitten siinä. Ehkä kokeilen myöhemmin uudestaan, ehkä en.

Yöt ovat myös yhtä mysteeriä.. Olen havainnut, että iltakylpy auttaa. Kylpyä seuraava yö saattaa erota kylvyttömästä siis ihan tolkuttomasti. Tarkoitan siis viiden tunnin yöpätkää vs. puolen tunnin pätkiä. Ja johtuuko edes kylvystä, mistä sitä tietää. Mutta viimeiset kolme yötä meni hyvin, kun kylvetin vauvan joka ilta. Tai siis yhtenä iltana kävimme uimassa, mutta vettä kuitenkin :D Sitten eilenillalla en kylvettänyt ja tadaa.. puolen tunnin pätkiä! Tämä vauvanhoito on yhteydessä jonnekin henkimaailmaan. Mutta eipä sekään auttanut vaikka ristin käteni illalla ja pyysin Jumalaa antamaan meille kunnon unet :)

Kuinka usein vauvaa voi kylvettää?? En ole koskaan laittanut kylpyveteen saippuaa vaan pelkkää vettä ja loraus vauvaöljyä. Vauvamme iho on todella hyvässä kunnossa. Mutta nyt erityisesti talvella (ja lämpömittarin näyttäessä vihdoin oikein talvilukemaa!) uskaltaako ottaa riskiä..? Uskaltaako kylvettää joka ilta? Tätä asiaa olen kyllä muutenkin ihmetellyt aina. Yleensä neuvotaan pitämään vauvalla iltarutiinit aina samanlaisina.. iltapala, kylpy, satu, nukkumaan.. tai jotain vastaavaa. Mutta vauvanhoito-ohjeissa sanotaan kuitenkin, että vauvaa saisi kylvettää vain kerran viikossa. Vaikea tehdä siitä siis rutiinia.

Miksi vauva ei tule manuaali suussa?