Ostin läppärin. Jotain positiivista, että nyt pääsen taas toteuttamaan itseäni sanallisesti tänne. Ja itse asiassa jonnekin muuallekin. Pääsin avustajaksi paikallislehteen, joten läppärin hankinta muuttui pakolliseksi, jotta saan juttuja kirjoitettua kotona. Ja jotain negatiivista sitten taas siinä mielessä, että en tykkää näistä päleistä. Joo, ihanaa kirjoittaa ja surffata ja tehdä excel-taulukoita (allekirjoittaneelle taitaa olla kevyt riippuvuus niihin) ja ylipäätään omistaa jotain näin hienoa. Mutta sitten se kaikki muu sälä.. Päivitykset ja virustentorjunnat ja kaikki ihme pelit ja pensselit, jotka vain rasittaa mieltä ja sielua, eikä niistä ole kenellekään mitään hyötyä. Miksi joku virustentorjuntaohjelmakin kaipaa sähköpostiosoitetta? Miksi se ei voi vain olla siellä taustalla hiljaa itsekseen ja hoitaa hommansa?

Meillä on siis vietetty tähän asti antidigiaikaa. Moni on kysynyt, että miten ihmeessä olemme selvinneet, mutta eipä tässä ole hätiä ollut. Ehkä suurin hätä koitti, kun esikoinen meni kouluun ja alkoi kaipaamaan Ekapeliä. On meillä älypuhelimet ja digiboksi ja dvd-soitin. Ja ekaluokkalaisella sellainen käsipelihärpätin. Ei ole ollut läppäriä, tablettia, pleikkaria, x-boxia tai wiitä.

Taidetaan olla vähän käpylehmäkansaa. En voi sietää sitä, kun lapset pelaavat jonkun koneen ääressä joka päivä tuntitolkulla. Enkä sitä, kun istutaan hiljaa jokainen oman koneensa ääressä. Enkä kyllä sitäkään, kun olen jossain kylässä ja emäntä selaa kahvipöydässä fb:ia. Minä tykkään jutella ja tehdä jotain. Ehkä vähän tosikko...ko? :)