Nyt on kalenteri tyhjä. VIHDOIN! Ajatukset kääntyivät jouluun vasta oikeastaan aattona, joten tässä ei ole vielä joulukrapulatiloihin päästy ollenkaan. Tiistaina oli haastattelu töiden merkeissä ja keskiviikkona kävin tuohon haastatteluun liittyen ottamassa kuvia. On muuten mielenkiintoinen kelloseppä elellyt tässä lähialueilla (siitä sitten lehdessä enempi ;)). Miten toimeliasta se meno on ennen ollutkaan. Nykyään tuntuu, että kaikilla on jäätävä kiire ja stressi, mutta kukaan ei saa mitään varsinaisesti aikaiseksi.

Jouluaattona oli kuoron kanssa esiintyminen kirkossa. Ihana juhlallinen hetki. Kirkko oli täynnä ihmisiä ja oli niin ihanaa katsoa sieltä kuoron seasta niitä jouluisia ja onnellisia katseita. Ihmiset olivat selvästi päässeet tunnelmaan ja joulufiilis oli ihan käsinkosketeltavissa.

Mummolassa oli meidän esikoinen alkanut potea pientä päänsärkyä sillä välin, kun olin poissa. Tuota päivää oli odotettu jo kuukausitolkulla ja varsinkin se yksi tietty lelu oli aiheuttanut vatsanpuruja. "Saanko sen vai enkö saa..?" Ja kun se joulupukki vihdoin ja viimein tuli ja TOI KUIN TOIKIN sen tietyn ihanan lelun, niin hetken riemun jälkeen vetivät lapsosen kasvot vitivalkoisiksi, eikä aikaakaan, kun lounaaksi syöty jouluruoka näki jälleen päivänvalon. Ja ei kun kotia kohti.. Nuorimmainen luonnollisesti nukahti kotimatkalla, joten tiesin jo siinä vaiheessa illasta tulevat piiiiitkä. Seuraavan aamun kirkkoon herääminen kummitteli ihanasti mielessä.

Pääsimme laittamaan esikoista sänkyyn, niin oksennus tuli taas. Ei muuta kuin peti alakertaan olkkarin lattialle ja sanko viereen. Minä nukuttelin nuorimmaista yhteen asti yöllä. Ja sitten seuraavina tunteita lohduttelin esikoista, kun hänellä särki päätä ja valot ottivat silmiin. Valot.. silmiin... valonarkuus.. MIGREENI! Pojalla oli MIGREENIKOHTAUS! Lueskin netistä oireita ja nehän täsmäsivät täydellisesti. Pelko mahataudista oli siis turha. Poika heräsikin aamulla pirteänä, eikä edellisillan huonosta olosta ollut merkkiäkään. Äiti sitten taas.... Voi luoja mikä väsy! Kuudelta ylös ja kohti kirkkoa.. Tuntui kuin olisin ryypännyt kolme päivää putkeen. Kirkonpenkissä istuessa näkökenttä sumeni, enkä tiennyt pysynkö esiintyessä edes pystyssä. No, kaikki meni kuitenkin hyvin ja siunattu aviomieheni päästi minut kotiin palattuani nukkumaan. Onneksi olo alkoi helpottaa ja nyt vain nautin kiireettömyydestä. Esikoinen on biologisuutensa luona ja nuorimmainen leikkii noilla joulupukilta saamilla patterisyöpöillään. Onneksi olemme sentään vannoutuneita ladattavien paristojen käyttäjiä, joten morkkis ei ole niin järkyttävä.

Toivottavasti teillä oli kaikilla hitusen ihanampi joulu kuin meillä, mutta samaa rentoutta toivon teille nyt kuin mistä itse tällä hetkellä nautiskelen <3