Miten ehdinkään jo huokaista, kun esikoisen oksentelusta ehti kulua useita päiviä, eikä kukaan muu perheenjäsen osoittanut intoa halia pönttöä. Sainko tartunnan sitten jo viime viikonloppuna esikoiselta vai sitten pari päivää myöhemmin, kun rohkaistuin kuskaamaan oksennuksen tahrimia petivaatteita tupaan pestäviksi, niin tartunnan kuitenkin sain. Perjantai-iltana katseltiin miehen kanssa telkkaria ja johan alkoi vatsassa möyriä. Pönttö tuli seuraavan kuuden tunnin aikana niin kovin tutuksi. Oksentelu ei sen kauempaa kestänyt, mutta järkytysmaksimus-olotila kesti lauantai-iltaan asti. Vaikeroin ja voivottelin koko päivän sängyssä ja olo oli kuin krapulaisella (en edes muistanut, että krapula oli noin kamalaa ;).. viime kerrasta on jo reilu 1,5 vuotta). Onneksi mies oli hoiti vauvaa. Vauva oli melko kärttyinen koko päivän ja siitäkös mamman huono omatunto innostui :( Tuntui kamalalta, kun en jaksanut hoitaa pikkuistani :'( Mies toi hänet hetkeksi viereeni, mutta itkua tihrustaen sain viedä rakkauden pois.. ei vain jaksanut. En ymmärrä miten olisin selvinnyt jos olisin ollut yksin :o

Nyt olo on onneksi ihan ok ja sain heräillä vauvan kanssa normaaleihin aamutoimiin. Pesukoneet pörräävät ja vauveli nukahti itseasiassa jo ensimmäisille päikkäreilleenkin. En viitsi venytellä hereilläoloaikoja ja pitää väkisin jotain tiettyä rutiinia. Mutta en kyllä väkisin nukutakaan. Joinain päivinä mennään vielä kolmilla päikkäreillä, joinain kaksilla. Ja se on ihan ok :)

Esikoinen saadaan tänään onneksi kotiin. Hänellä on huoneessaan odottamassa "uusi" polkupyörä :) No, melkeinpä tuo olikin kuin uusi. Melkoinen tuuri oli, kun se löydettiin. Hintakaan ei päätä huimannut. Poika itse pyysi, että pyörä laitettaisiin hänen huoneeseensa odottamaan. "Se on sitten yllätys samalla lailla kuin se vanhakin pyörä oli". Itse en edes muistanut, että tuon 16":n kanssa tehtiin niin :)