Minulla oli suunnitelma :)

Raskauskiloja oli jäljellä kuusi sinä päivänä, kun kotiuduin vauvan kanssa sairaalasta. Puntari näytti 69kg. Se ahdisti. Mutta silti halusin pysyä tiukasti suunnitelmassani. Halusin karistaa kilot hitaasti, mutta varmasti. Halusin pitää ruokavalion terveenä. En halunnut alkaa laihduttaa. Varsinkin, kun imetyksen onnistuminen oli minulle hyvin tärkeää. Ja muutenkin.. Minulla on syömishäiriötaustaa, joten halusin pitää homman niin sanotusti näpeissäni. Söin kaikessa rauhassa karkkia ja jäätelöä, eikä mieleeni juolahtanutkaan alkaa mihinkään lakkoon tai kuurille.

Esikoisen syntymän jälkeen olin kaksi vuotta herkkulakossa ja se johti pelkkien porkkanoiden napsimiseen, jokapäiväiseen lenkkeilyyn, törkeän alhaiseen rasvaprosenttiin, kuukautisten loppumiseen ja lapsettomuuteen. (Tämä onkin ihan oma tarinansa.) Nyt halusin toimia oikein.

Olen tässä pikkuhiljaa pannut merkille, että herkuttelusta seuraa jotain. Nimittäin uneton yö. Olen kokeillut olla herkuttelematta ja sen jälkeen olen saanut nukkua hyvin. Siis vauva on nukkunut hyvin ja sitä kautta minä olen nukkunut hyvin. Hyvin nukkuminen tarkoittaa tässä taloudessa ja tämän vauvan kohdalla sitä, että syötän hänet vain kaksi kertaa puolenyön ja aamukuuden välillä. Pienikin herkuttelu päivän aikana saa aikaan samojen kellonaikojen välille n. neljä syöttöä. Pahimmassa tapauksessa seitsemän. Joulupiparien leivontapäivänä söin kokonaiset kolme piparia. En nukkunut juuri ollenkaan seuraavana yönä.

Olen siis pikkuhiljaa lopettanut herkuttelun kokonaan. Se oli aika pelottava ajatus, koska minulla tosiaan oli se suunnitelma ja suunnitelman taustalla oli mielestäni järkisyyt.

Uskaltauduin viikko takaperin puntarille. Puntari näytti 65kg. Ennen raskautta se näytti 63kg. Silloin pahoina syömishäiriöaikoina se näytti 54kg (eikä tästä ole aikaa kuin pari vuotta).

Tänä aamuna kävin puntarilla taas ja se näytti 64kg.

Ensimmäisenä mieleeni tulvahti raikas ja keväinen ilon tunne. Sitten se pelko iski kuin vasara. Mitä tämä tarkoittaa? Mihin tämä johtaa? Teki mieli ajatella heti, että "nyt en ainakaan edes yritä aloittaa herkuttelua uudestaan, koska tämä on näin tehokasta.. kuinka paljon voinkaan saada niitä kiloja pois näin?!". Rehellisyyden nimissä ajattelinkin jo niin. Ja ajattelen vähän edelleen. Mutta mihin se johtaa?! Olenko menossa taas samaa polkua? En millään jaksaisi enää sitä ruokaan ja urheiluun sitoutunutta elämää.. Heräsin silloin jopa öisin miettimään mitä tulisin syömään seuraavana päivänä, ettei kaloreita kertyisi liikaa. Se on todella raskasta.

Haluan olla terve ja syödä normaalisti. Pakko vain luottaa siihen, että uskallan ensinnäkin kokeilla herkuttelua silloin tällöin jo imetyksen aikana ja varsinkin sitten imetyksen jälkeen alan nauttia pienistä herkkupaloista ilman huonoa omaatuntoa. Ainakin tiedän mihin lakkoilu voi pahimmillaan johtaa ja osaan tietoisesti olla valitsematta sitä polkua uudelleen. Jotenkin vain tuntuu, että tarvitsisin siihen jonkin takuun. Puhuin tästä neuvolassakin. Terkkari oli hyvinkin huolissaan, mutta lääkäri taas sanoi, ettei asialle oikein mitään voi. No eipä sille voikaan. Pitää vain itse ymmärtää pitää pää kylmänä :)

Onneksi minulla on kaksi pientä poikaa, jotka pitävät ajatukseni siellä missä niiden kuuluukin olla <3