Edellisen postauksen rutinaan saa lisätä vielä juniorin silmätulehduksen ja esikoisen ihanan esiteiniaikaa muistuttavan kiukuttelun. Toivon ja oletan, että kyse oli vain joulujuhla- ja tässä-tapahtuu-muutenkin-kaikkea-outoa-jännityksestä.

Eilinen joulujuhlaan lähtö muistutti kyllä enemmän sotaan valmistautumista kuin joulun tunnelmaan ja lasten iloon rauhoittumista. Anoppi raukkakin luuli saavansa osan tunnelmasta saapuen meille jo hyvissä ajoin ja lähtien meidän kanssamme juhlapaikalle. Lopulta hänkin joutui toteamaan, että tilanne ei nyt ole kovin juhlallinen. Kaikkihan alkoi siitä, kun minä, kaikkien hirviöäitien matriarkka, päätin vaatia poikaa laittamaan kauluspaidan juhlaan. Ensin yritin myös tummia farkkuja, mutta sen tajusin itsekin menevän täysin överiksi. Poika itse halusi pukeutua "nahkahousuihin", joiksi hän jostain syystä kutsuu kansankielellä verkkareina tunnettuja ei-niin-juhlavia housuja. Housujen suhteen päästiin kohtuullisella aikataululla kompromissiin, vaaleat lötköfarkut saivat kelvata sekä äidille että pojalle. Mutta se kauluspaita.. Pojan käsitys joulujuhlaan sopivasta paidasta oli sormiväritahrainen oranssi paita, jossa on kauhtunut dinosauruksen kuva rinnassa. Vaikka kuvassa itse dinosaurusten kuningas T-Rex onkin, niin en silti lähtenyt mielistelemään ensimmäiseen joulujuhlaansa valmistautuvaa poikaani vaan halusin hänen edelleen pukeutuvan siihen kauluspaitaan.. Vaikka hän on ennenkin niihin pukeutunut, niin tällä kertaa kaulus painoi ja kiristi ja paita oli tietysti muutenkin huono. Pojan naama tuntui venyvän 20cm pidemmäksi, kun hän lopulta tajusi, että se paita on nyt vain hyväksyttävä jos meinaa päästä esiintymään. Samalla nuorimmainen tietysti keksi, että on mukava leikki juosta äitiä karkuun ja tekeytyä matojalkaiseksi, kun kengät lähestyvät jalkateriä. Tästä kaikesta seurasi miellyttävän tuoksuinen hikinen äiti ja uskomattoman hiljainen automatka. Jos ei oteta huomioon sitä murinaa, jonka pimeys aiheuttaa nuorimmaisessa. Eihän se ole mukavaa, kun ei näe.

Mokasin sitten lopulta aivan täysin, kun juhlapaikalla lähestyin esikoisen tukkaa aikomuksenani suoristaa sitä vähäsen.. Tuo tukka kun on luonnonkihara ja se pipokin piti ilmeisesti ruuvata päähän. Sain sormilleni. No siinä vaiheessa ryvin jo niin syvällä äitiyteni huippuhetkissä, että luovutin ja keskityin vain siihen, etten pillahtaisi itkuun jo eteisessä. Esitysten alettua se on sitten sallitumpaa.

Poika rakas esiintyi reippaasti ja näytti siellä edessä niin komealta <3 Hän melkein hymyilikin kerran <3

Juhlan jälkeen kaulaani kapsahti tuttu poika hymy huulillaan. Olin saanut poikani takaisin <3 Jännitys hänet näytti vieneen jonnekin rajan taakse. Olisiko se oranssi dinosauruspaita ollut sitten kuitenkaan niin kamala? Olihan siinä itse T-Rex.