Miten paljon sitä voi oppiakaan toiselta ihmiseltä! Nyt, kun rakas aviomieheni viettää jälleen kaiken aikansa työreissussa, olen tullut miettineeksi miten eri ihminen olenkaan nyt kuin ennen kuin tapasimme. Oikeastaan ensimmäinen merkittävä asia, jonka mieheni minulle opetti, oli mököttämättömyys. Suhteemme alkuaikoina olin mököttämisen kuningatar. Aina, kun joku vaivasi mieltäni, niin kuitenkaan "ei mikään" vaivannut, mutta olin silti hiljaa, enkä katsonut silmiin. Näin niin konkreettisesti sen miten pahaa se teki suhteellemme, joten opettelin siitä pois väkisin. Aluksi vuodattelin olojani kirjeisiin. Se auttoi. Pikkuhiljaa tajusin, että pystyn sanomaan ne asiat myös ääneen. Eikä se haittaa vaikka ääni särkyy, kyyneleet virtaavat ja räkäkin tuhrii naamaa. Se on kuitenkin kaikin puolin niin paljon mukavampaa, kun asiat saadaan puhuttua, eikä kenellekään jää mitään hampaankoloon mätänemään.

Talonrakennusaikana mies opetti minut puoliväkisin ajamaan traktorilla.  Olen aina ollut innokas tarttumaan erilaisiin haasteisiin ja opettelemaan uutta. Traktorilla ajaminen kiehtoi, mutta myös pelotti aivan jumalattomasti. Itkin välillä siellä kopissa, kun mies vain komenteli ja rohkaisi. Ja olen siitä koulusta kiitollinen. Nyt olinkin keväällä jo mukana peltohommissa. Kynnin melkein kokonaan sekä äestin ja jyräsin koko pellon.

Olen oppinut käyttämään erilaisia työkaluja. Moottorisaha, kuviosaha, raivaussaha, katkaisusirkkeli, halkaisusirkkeli (ei mitään hajua meneekö termit oikein), porakone.. Olen laittanut talomme kaikki tällä hetkellä paikallaan olevat listat, olen tehnyt kenkätelineen, hyllyjä, penkin, korjannut tuoleja yms. Rakensin puuvajan, tein koiralle aitauksen, rakensin tontillamme olevaan metsään laavun.

Olen muuttunut huomattavasti rohkeammaksi ja luotan itseeni ja taitoihini enemmän. Vaikka välillä noottia tuleekin, niin silti yritän. Nyt olen tehnyt pari päivää takapihamme täyttöjä. Siinä ei kyllä paljon työkaluja tarvita :D Käytössäni on vain kottikärry ja lapio :D

Ja miten mahtavaa liikuntaa tuo kaikki onkaan!

Mieheni on myös käytännössä parantanut minut syömishäiriöltä.. Edellisessä suhteessa siihen sairastuin ja nyt on tuntunut jo pidemmän aikaa siltä, että kaikki se on historiaa. Mieheni hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen, eikä minun tarvitse hänen seurassaan häpeillä yhtään mitään.

Jestas kun tulikin ikävä <3 :)

Jos täällä joku käväisee lukemassa, niin olisi mukava kuulla muidenkin ajatuksia siitä miten olette suhteessa muuttuneet.. :)