Olen hoitovapaalla, joten olen siis köyhä kuin kirkonrotta. Mies käy töissä ja tuo miehekkäästi rahat taloon ja leivän pöytään. Jos kyse olisi normi päivätyöstä, ei tämä varmaan edes onnistuisi, mutta mies reissaa aika paljon. Tällä hetkellä hän on jälleen reissussa, ollut jo pian kaksi viikkoa ja melkein viikko vielä jäljellä. Sanonkin usein, että tämä yksinäisyys on se hinta, jonka hoitovapaastani maksan. Oma rahattomuus ei niinkään haittaa, kunhan nyt sitä ruokaa saadaan ja pärjätään. Mihinkään ulkomaanreissuihin tai ravintolailtoihin ei rahaa tuhlata. Ruuan teen alusta asti n. 95%:sesti. Välillä ostan pinaattilättyjä ja pari viikkoa sitten ostin monen vuoden tauon jälkeen jopa metripitsan! Autot on vanhat ja niille tehdään vain pakolliset korjaukset. Oma autoni elelee veitsenterällä jatkuvasti. Siitä olen valmis luopumaan jos on pakko. Asuinpaikkaamme saattaisi joku lähteä kuvailemaan sanoilla "Jumalan selän takana", mutta silti luulen, että pärjäisin ilman autoa. Tupakkaan ei taloudestamme rahaa mene ja alkoholiakin on ostettu kolmen vuoden aikana tasan yhden viinipullon verran ja siitäkin tuhlattiin puolet viemärin hyväksi. Vaatteet ostetaan kirpputorilta, mutta toki esimerkiksi lasten talvihanskoissa on järkevämpää panostaa laatuun.

Ja miksi haluan tämän tehdä?

Nuo pienet miehet. Ekaluokkalainen, joka saa tulla koulun jälkeen suoraan kotiin. Läksyt saamme tehdä yhdessä ja jaksan oikeasti panostaa niihin ja auttaa vaikeissa asioissa. Jutellaan paljon ja kuulostelen joka päivä mitä pienen ihmisen mielessä liikkuu ja miten päivä sujui. Ja sitten tuo pienempi mies. Vaikka tyypillä on ikää jo yli kaksi, niin silti sydäntä raastaa ajatuskin hänen hoitoonviemisestään. Kaveri saa nukkua aamuisin niin kauan kun unta riittää. Sitten halitaan ja suukotellaan, eikä ole minnekään kiire. Toki tässä on tuo pari vuotta mennyt paljolti valvoessa allergioiden takia ja ties mistä kaikista syistä, etten varmasti olisi työmaalla mikään paras mahdollinen rahantekoväline. En sitten tiedä mitä ajattelisin töihinpaluusta jos olisin saanut oikeasti nukkua.

Lisäksi olen tehnyt vähän timpurinvirkaa tässä kotona ollessani. Olen saanut päivisin todella paljon aikaiseksi täällä alati huomiota kaipaavalla rakennustyömaallamme. Kyllä, siltä se näyttää edelleen vaikka muutosta on jo pian 2,5 vuotta. Nooh, syksy on hidastanut tahtia tietyistä syistä, mutta olen kuitenkin melko ylpeä itsestäni :)

Mutta siis.. Hoitovapaan hinta. Mies on poissa. Taas. Illat ovat pimeitä, hiljaisia ja pelottavia. Yksinäisyys on raastavaa. Puhelinyhteys miehen kanssa toimii aika huonosti. Videopuhelun pätkiminen ärsyttää lopulta niin paljon, ettei sitä kannata edes yrittää. Kaikki vastuu on minulla. Kaikki pitää tehdä yksin. Pojat ikävöivät isäänsä ja äiti tirauttaa sitten omat ikävänkyyneleensä jossain piilossa hiljaa. Ja tottakai, kun mies on poissa, niin kaikkea alkaa tapahtua.. Mikro luonnollisesti hajosi ja tottahan sitä kaikkien kaipaamaa luntakin alkoi sataa oikein huolella. Ihanaa, kun maisema valkenee, mutta kyllä vain pelottaa, että missä vaiheessa tie on lopullisesti tukossa. Talomme historian ensimmäinen hiirikin ilmestyi tietysti juuri nyt. Onneksi se mikro hajosi, niin sain tänne kodinkonehuoltajan, joka vei sitten sen hiirenkin pois :D